Teatteriohjaajan ammattikenttä on miehinen

torstai, 02 helmikuu 2017 14:30

Suomen teatteriohjaajat ja dramaturgit ry STOD lähti vuonna 2014 alan ammattiliittona selvittämään teatteriohjaajien työllistymistä ja sitä, ketkä ohjaavat suomalaisissa ammattiteattereissa (VOS-teattereissa). Selvityksessä tilastoitiin sekä ohjaajien ammattipätevyys että sukupuoli. Siinä on huomioitu sekä kiinnitetyt että vierailevat ohjaajat.

Tulokset yllättivät sukupuolijakauman osalta. Tendenssin mukaan naiset ohjaavat pienillä ja miehet suurilla näyttämöillä. Vuonna 2015 suurten näyttämöiden ohjauksista 69 % oli miesten ohjaamia. Vuonna 2016 prosentti oli 66 %.

Ensi-iltoja oli vuonna 2016 yhteensä 264. (2015: 253; 2014: 243) näistä miesohjaajien määrä (kaiken kokoiset näyttämöt) yhteensä 156 eli 59 % (2015: 60 %; 2014: 64 %) ja naisohjaajien määrä 94 eli 36 %. (2015: 38 %; 2014: 33 %). Lisäksi työryhmäohjauksia oli 14 eli 5 % vuonna 2016 (2015: 2%; 2014: 0,8%). Oheisessa excel-tiedostossa on eritelty jokainen esitys/ohjaus näyttämökohtaisesti vuodelta 2016.

STOD on jatkanut vuosiselvitysten tekoa seuratakseen tilanteen kehitystä. Selvitykset on tehty vuosina 2014, 2015 ja 2016. Tänä aikana muutokset ovat pieniä. Selvityksen tekijä on teatteriohjaaja Alma Lehmuskallio.

STOD ei leiki portinvartijaa, vaan selvittää alan ammattiliittona ammattilaisten työllistymistä ja siihen liittyviä käytäntöjä. Selvitys paljastaa sukupuolittuneita käytäntöjä ja tekee vallankäyttöä näkyväksi. Aihe on arka, ellei peräti tabu.

Sukupuolen lisäksi selvitettiin ohjaajien ammattipätevyyttä. Ohjaajan ammatti ei ole suojattu ammatti, joten rajaus on hankalaa. STOD määrittelee alan ammattiliittona ammattiohjaajan näin: ammattiohjaaja on Teatterikorkeakoulun ohjauksen/dramaturgian koulutusohjelman käynyt tai muun vastaavan koulutuksen saanut tai selkeästi meritoitunut ohjaaja.

Ammattiohjaajia oli VOS-teattereissa 65 % (171 ohjaajaa) vuonna 2016. Ei-ammattiohjaajia oli 34% (89 hlöä), ja he olivat pääosin näyttelijöitä ja teatteri-ilmaisun ohjaajia. Yksittäisten henkilöiden koulutustietoja emme julkista.

Merkillepantavia sukupuolijakaumia vuodelta 2016:

Helsingin kaupunginteatteri

13 miesohjaajaa (68%)

5 naisohjaajaa (26%)

1 ryhmäohjaus (5%)

Lahden kaupunginteatteri

7 miesohjaajaa (70%)

3 naisohjaajaa (30%)

Oulun kaupunginteatteri

7 miesohjaajaa (88%)

1 ryhmäohjaus (13%)

Porin Teatteri

8 miesohjaajaa (89%)

1 naisohjaajaa (11%)

Rauman kaupunginteatteri

4 miesohjaajaa (80%)

1 naisohjaajaa (20%)

Rovaniemen Teatteri

5 miesohjaajaa (8%)

1 ryhmäohjaus (17%)

Suomen Kansallisteatteri

8 miesohjaajaa (62%)

5 naisohjaajaa (38%)

Svenska Teatern i Helsingfors

7 miesohjaajaa (64%)

4 naisohjaajaa (36%)

Tampereen Teatteri

5 miesohjaajaa (83%)

1 naisohjaajaa (17%)

Tampereen Työväenteatteri

5 miesohjaajaa (45%)

6 naisohjaajaa (55%)

Lisätietoja:

STODin hallituksen puheenjohtaja, teatteriohjaaja Anna-Maria Klintrup 050 338 0802



Osallistu keskusteluun

Kommentit   

 
#10 2007 Rsgp For Sale 17.05.2017 21:41
Fantastіc beat ! I աould ⅼike to apprentiϲe while you amend your weƅsitе, how ϲan i subscribe for a blog websitᥱ?

The account ɦelped me a acceptable deal. I hhad bеen a
little bit acquainted of tһis your broadϲast offered brigfht clear idea
Lainaa
 
 
#9 Tyree 15.05.2017 17:41
Hi, і read your bloɡ occasionallү and i own a
similar one and i waas just wonderіng if yⲟu get a lot of sppam feedback?

If so how do you protect against it, any plugin or anything you can advise?

I get so much latеly it's ԁriving me crazy so ɑny help is very much apрreciatᥱd.
Lainaa
 
 
#8 emails 15.05.2017 10:28
Awesome blog! Do you have any һints fⲟr aspiring writers?
I'm planning to startt my own blog soon but I'm a littⅼe lost
on everything. Would уou гecommend starting with a frde platform like Wordpress or go for a paid optіon? Therᥱ are sso many choices out theere that I'm tοtally cօfused ..

Any recommendations? Many thanks!
Lainaa
 
 
#7 best f2p mmo 2015 14.05.2017 21:54
Helрful info. Fortunate me I found your աeb site by accident, and I'm shocked why this
acciⅾent didn't came about in advance! Ӏ bookmarkᥱd it.
Lainaa
 
 
#6 fifa 18 celebrations 09.05.2017 21:39
I'd like to fіnd out more? I'd like to find out some additional informаtion.
Lainaa
 
 
#5 Richelle 09.05.2017 02:52
Ӏ know thhis website provides quality based articles or reviews and aԁditional
stuff, is there any other wᥱb page which рroviԀes such information іn quality?
Lainaa
 
 
#4 runescape mmo 04.05.2017 03:11
Currently іt sοunds like BlogEngine is the preferred blogցing platform availaЬle rigһt now.
(from whyat I've read) Is that what you are using օn your blօg?
Lainaa
 
 
#3 25- 04.05.2017 00:56
I absoⅼuteⅼy lovе your bƄⅼog and find the
majority of уour post's to be precisely what I'm looking for.

can you offег guest աriters tto wrte cоntent to ѕuit your
needs? I wοuldn't mind crеating a post or elaboratіng оn a loot of the subjects you write concerning hеre.

Agаin, awesome site!
Lainaa
 
 
#2 Www.Facebook.Com 17.04.2017 11:16
Hey I know tһis is off topic but I was wondering if you knew of any widgеts I
could add to my blog that аutomatically tweet my newest twitter updates.
I've been looking for a plug-in like this for quitye some
time and was hoping maybe you would hqve sօmne expеriencе with something like this.
Pleaѕе let me know if you run into anything.
I truly enjoy reаding your blog and І look forward
to your new upԁates.
Lainaa
 
 
#1 136 17.04.2017 08:49
Hi tɦere colleagues, һow іs everything, and what you desirе to ѕay regaгding this
paragraph, in my view its actually amɑzіng for me.
Lainaa
 

Lisää kommentti

Ilmoita minulle uusista kommenteista