tulosta | sulje ikkuna

   

Vaikutetaan yhdessä

Kevään aikana Meteli uudistuu visuaalisesti, mutta haastan tässä meidät kaikki yli 4.000 jäsentä myös Metelin sisällön tuottamiseen ja terävöittämiseen. Metelin tulee toki aina säilyä ammattiyhdistysasioiden eturintamana, mutta koska näin iso joukko yhteisten taite-esitysten eteen työskenteleviä ammattilaisia on kerääntynyt saman lehden ääreen, meidän ei minusta tule hukata mahdollisuutta käydä lehdessä taiteen arvokeskusteluja sekä ruotia suuria taide- ja kulttuuripoliittisia linjauksia. Myös eri ammattiryhmien työn valottaminen ja avaaminen intohimoisesti, mielenkiintoisesti sekä laajemmin on minusta erittäin mielekästä. Tieto lisää arvostusta ja arvostuksen taso vaikuttaa ansioihimme!

Taiteesta käytävän keskustelun foorumit ovat nykyisin todella olemattomia. Galleristi Kaj Forsblom kirjoitti viime vuoden lopulla Helsingin Sanomien yleisöosastolla mediassa käytävän kuvataidekeskustelun vähäisyydestä, suoranaisesta ”taidealan kuoliaaksi vaientamisesta”. Kulttuuritoimituksen esimies Saska Saarikoski myönsikin omassa vastauskirjoituksessaan kulttuurin saaman palstatilan valtakunnan ”ykköslehdessä” selvästi pienentyneen. Miten usein Hesarissa esimerkiksi nykyisin arvioidaan maakuntateattereiden ensi-iltoja? Vastaan itse, että erittäin harvoin. Miten usein esitysten krediittilistoilla työryhmistä jätetään nimeämättä ”vähempiarvoiset” ääni- ja valosuunnittelijat? Sitä taas tapahtuu rikollisen usein. Suomessa puhutaan innovatiivisuudesta ja luovasta taloudesta, mutta kyllä tämä minusta on erittäin kulttuuria ja kulttuurityöntekijöitä arvostamaton maa. TeMenkin jäsenet elävät todellisessa palkkakuopassa.

On hienoa, että rakennetaan uusia taidetaloja, mutta miksi niiden pitää olla niin mammuttimaisia mausoleumeja? Ei ole viisasta satsata määrättömästi rakennusten seiniin ja valtaviin saleihin. Suomeen pitäisi saada lisää käytännöllisiä, vuokraltaan edullisia ja pieniä esittämistiloja kokeileville ryhmille ja pienille katsojamäärille. Valtavien salien täyttäminen tuottaa usein riskitöntä keskivertotaidetta niin teatterissa kuin elokuvassakin. Missä ovat aloittelevien taiteentekijöiden harjoittelukentät? Ammattitaidon kehittyminen vaatii haastavia, onnistuneita työsuorituksia ja syvien, moniulotteisten tarinoiden ymmärrystä. Vaikka kulttuurin rahoitusta onkin merkittävästi juuri nyt lisätty, mikä on tietysti erittäin hienoa, eivät tuotannolliset edellytykset ja uudet innovatiiviset satsaukset ole edelleenkään kokeilevien produktioiden mahdollisuuksien rajoissa. Uutta hakeva esitys joutuu toimimaan pitkälti ”köyhän teatterin” keinoin, joka mahdollisesti tuottaa uutta sisältöä, mutta ei uutta estetiikkaa.

Suomessa usein mieluimmin todella vaietaan kuoliaaksi kun uskalletaan keskustella. Meillä keskusteluksi käsitetään samaa mieltä oleminen. Eriävät mielipiteet otetaan henkilökohtaisesti. Oman mahdollisesti väärässä olemisen julkinen myöntäminen on melkein mahdotonta ja ainakin erittäin häpeällistä. ”Viisasta” on muka aina ensin kuunnella, mitä muut asiasta sanovat. Toivon, että yhdessä murramme tämän tradition ja aloitamme uudessa, uljaassa Metelissä kiihkeän ja tulevaisuuteen luotsaavan kirjoittelun mahtavin kuvamateriaalein.

Reija Hirvikoski

TeMen puheenjohtaja

PS. Lähettäkää toimitukseen ehdotuksia haastateltaviksi, tarjotkaa artikkeleita ja ennen kaikkea valokuvatkaa itse työprosessejanne. Myös piirretyt luonnokset, epävalmiit tai hylätyt ajatukset voivat olla kiinnostavia. Vaikutetaan yhdessä esittävästä taiteesta tallentuvaan historiaan.

Kuva etusivulla Anu Suhonen.