Vuosikokous 2.9. Helsingissä

tiistai, 29 elokuu 2017 08:28

Elokuvakoneenhoitajien yhdistyksen vuosikokous on 2.9. Helsingissä. Jäsenet ovat saaneet kutsun kirjeitse kaksi viikkoa sitten.

Tässä yhdistyksen vuosikertomus 2016.

1. Yleistä

 

Elokuvakoneenhoitajien yhdistykselle (EKH) tärkeitä arvoja ovat jäsenten edunvalvonta, ammattilaisuuden merkityksen korostaminen ja arvostuksen nostaminen.

 

Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton jäsenenä (vuodesta 2014) yhdistys haluaa vahvistaa jäsenten edunvalvontaa työmarkkinoilla ja parantaa sisäistä viestintää.

 

2. Jäsenistö ja jäsenedut

 

EKH:ssa jäseniä oli vuoden lopussa 48, joten jäsenmäärä pysyi samana kuin edellisvuonna.

 

EKH:n hallitus toivoo uusien jäsenten värväämisessä jäsenten apua, sillä kollega on paras värvääjä. Vaikka palkinto ei olekaan kovin houkutteleva (kaksi Finnkinon lippua), toivotaan värväyksen olevan aktiivista.

 

Keskeinen osa jäsenpalvelua ovat työsuhde- ja työehtosopimusneuvonta, juristin palvelut, työttömyysturva ja vakuutusturva matkoille ja vapaa-aikaan.

 

Arvokas jäsenetu on vakuutusyhtiö Ifin tarjoama vapaa-ajan tapaturmavakuutus ja matkavakuutus. Suosittu jäsenetu on myös asunto Berliinissä, jota jäsenet voivat vuokrata jäsenhintaan. Temen jäsenkortilla saa alennusta Instrumentariumista ja Autovuokraamo Transvell Oy:stä sekä Lakiasiaintoimisto Perttu Turulta. Teme on luonut temeläisten ja luovien alojen työllisyystilannetta helpottamaan Työtä kaikille -rekrytointisivuston. Se on avoin, ilmainen ja kansainvälinen palvelu osoitteessa tyotakaikille.fi 

 

3. Työehtosopimus ja edunvalvonta

 

Jäsenistön edunvalvonnassa on keskeistä jäsenten työskentelyolosuhteiden, palkkauksen ja työilmapiirin parantaminen. Yhdistys haluaa korostaa alalla toimivien ammattilaisuutta ja edellyttää niin työntekijöiden kuin työnantajien kunnioittavan sopimuksia.

 

Elokuvateattereita koskeva työehtosopimus oli voimassa 1.4.2016 - 28.2.2017. Sen neuvottelee Palvelualojen työntekijäliitto PAM ja Palvelualojen työnantajat PALTA. Työehtosopimuksen neuvottelupöytään Teme tai EKH eivät valitettavasti ole päässeet.

 

Keskeinen sosiaalinen etuus jäsenille oli työttömyysturva. Jäsenten työttömyysturvapalvelut hoidettiin Erton työttömyyskassasta.

 

4. Vuosikokoukset, hallitus ja talous

 

Kevätkokous pidettiin 4.6.2016 Tennispalatsissa Helsingissä. Syyskokous pidettiin 26.11.2016 Tennispalatsissa Helsingissä.

 

Hallitukseen kuuluivat vuonna 2016 puheenjohtaja Karin Koskinen ja hallituksen jäsenet Axel Fransberg, Hessu Leppäkoski, Reeta Onninen ja Antti Saijets. Taloudenhoitajana toimi Risto Lindewall.

 

Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton hallituksessa EKH:ta edusti Karin Koskinen.

 

EKH:n talous koostuu jäsenmaksutuloista. Jäsenet maksoivat Temelle jäsenmaksua 1,6% palkkatuloistaan, josta Teme tilitti EKH:lle 0,1 % palkkatuloista, eli 1/16 jäsenmaksutuloista. Teme huolehtii työttömyyskassan jäsenmaksuista kaikkien jäsentensä osalta.

 

EKH:n toimisto sijaitsee Temen toimitiloissa Helsingin Kruununhaassa. EKH:n toimitsija on Anne Saveljeff, joka on myös Temen tiedottaja. EKH:n palveluksessa olivat Temen toiminnanjohtaja Karola Baran. Muuta henkilökuntaa ovat talouspäällikkö Sanna Wälläri, järjestötoimitsijat Sami Hiltunen ja Risto Lehikoinen ja toimistosihteeri Tanja Tiukkanen. Lakimiehinä toimii Mirkka Kivilehto.

 

5. Viestintä

 

Tiedotuksen tavoitteena on vahvistaa koko temeläisen järjestön yhtenäisyyttä, tiedottaa jäsenille nopeasti ja luotettavasti. Se on tärkeä osa jäsenpalvelua.

 

Kaikille temeläisille lähetettiin sähköisesti viikkotiedote Temeläinen. Viikkotiedotteessa on yhteisiä sekä järjestökohtaisia asioita, kuten työmarkkinatietoutta, taide- ja kulttuuripoliittisia uutisia, kutsuja seminaareihin sekä tietoa jäseneduista.

 

Temen Meteli-lehti ilmestyi vuoden aikana neljästi e-lehtenä. Lehden keskiössä ovat ammattilaisjäsenten ja heidän työnsisältöjensä esittely, palkkaan, työttömyys- ja sosiaaliturvaan liittyvät kysymykset.

 

Yhdistyksen kotisivut ovat osoitteessawww.teme.fi/ekh.html Sivuja kehitetään vastaamaan jäsenten tarpeita. Jäsenet saavat ideoida sisältöjä yhdessä hallituksen kanssa.

 

Elokuvakoneenhoitajien yhdistyksen hallitus



Osallistu keskusteluun

Lisää kommentti

Ilmoita minulle uusista kommenteista