Valtiotieteen tohtori Anu Suoranta on työelämän tutkija, joka keskittyy kolumneissaan pätkätyön ongelmiin.

”En ole eläessäni viettänyt palkallista lomaa”

Ammattiyhdistysliikkeen saavuttamista eduista ehdoton suosikkini on oikeus viettää pitkää yhtäjaksoista palkallista lomaa. Mikä sen mukavampaa kuin tuijottaa kuukausi laiturinnokasta horisonttiin ja unohtaa tuottavuus, tehostaminen, palaverit ja kulujen karsinta. Kuumankosteassa kesäyössä lomaoikeuden rinnalla kalpenevat ay-liikkeen saavutuksista niin lapsilisälaki kuin eläkekertymät.

Normeista arkeen saattaa kuitenkin olla yllättävän pitkä matka. Moni pätkätyötä tekevä puurtaa kesät sisätiloissa ja pysyy pysyvästi kalpeana. Työpätkä tai keikka tehdään silloin kun tuotantoon kutsutaan.

Mahdollisuuksien erilaisuus pitkään palkalliseen lomaan ammottaa kuiluna työelämän ykkös- ja kakkosraiteen työntekijöiden välillä. Ykkösraiteella työtä tehdään kokoaikaisesti ja toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa. Tähän työsuhteeseen on ollut perusteltua sitoa lomaoikeus.

Yli vuoden mittaisessa työssä joka kuukausi kopsahtaa lomaa kaksi ja puoli päivää. Vuositasolla tämä tarkoittaa 30 päivän fiilistelyä laiturinnokassa, jolloin palkka juoksee. Vuosiloman henki kuvastaa maailmaa ja ajattelua, jossa nuorena aloitettiin työt ja notkuttiin samassa omassa työpaikassa eläkeikään asti. Omistettu työpaikka on - tai oli - jotain sellaista, joka ei ole alati vaarassa eikä sen tarpeellisuutta tarvitse toistuvasti perustella. Omistetussa työpaikassa lomat eivät ole kiinni yksilöllisestä tinkimisvoimasta. Kivat heille, mutta on hyvä havaita, että yhä useampi on osaton tästä.

Maailma on muuttunut ja perin karu. Työpaikkaa ei enää omisteta koulun ja eläkkeen välillä. Työelämän kakkosraiteella työtä teetetään kustannustehokkaasti pätkä- ja silpputyönä. Keikat ja projektit ovat arkipäivää. Vuoden 2008 lopulla uusista alkavista työsuhteista 62,4 % oli silppua ja pätkää. Yhdysvaltalainen sosiologi Richard Sennett onkin kiteyttänyt, että työpaikat muistuttavat entisen kiinteän kyläyhteisön sijaan ruuhkaisia rautatieasemia, joista tullaan ja mennään. Tai jotka tulevat ja menevät.

Määräaikaisuuksien ja keikkojen syyt ovat monet, mutta lomailun suhteen lopputulos on selvä. Epätyypillinen työ johtaa epätyypilliseen lomaan. Ensinnäkin alle vuoden työsuhteista lomaa kertyy vain kaksi päivää kuukautta kohden. Vuoden pätkätyöntekijä ansaitsee viikon vähemmän lomaa, kun samaa työtä vuoden tekevä vakituinen. Työnantajalle pätkätyöntekijä on halvempi ostos.

2000-luvun työyhteiskunnassa on kohtuutonta, että maksimaalinen lomaoikeus on sidottu vakituisen työn normiin, joka ei ole kaikkien tavoitettavissa. Eri mittatikun käyttäminen kumpuaa vanhan maailman käytännöistä ja on yksinkertaisesti väärin. Lisäksi arkiset käytännöt tekevät työelämän epätasa-arvosta vieläkin rajumpaa.

Monille koko palkallinen loma on tuntematon suuruus. Käytännössä loma maksetaan pätkän päätteeksi rahana, eikä lomaa vietellä. Esimerkiksi vuonna 2007 TeMeläisistä elokuvatyöntekijöistä kolme neljästä ei viettänyt palkallista lomaa. Halusta ja tarpeesta tuskin oli pulaa, sillä omakustanteisen loman vietto oli kovasti yleistä. SAK:n Työtön, työssä, missä? tekemässäni pätkätyöselvityksessä kysymykseen miksi et viettänyt palkallista lomaa vastaukset heijastelevat lähinnä huvittuneisuutta: ”mistä sen palkan saisin? En ole eläessäni viettänyt palkallista lomaa”, ”vaikea määritellä palkallinen loma ja loma yleensä”, ”miten loman saisi apurahalla työskennellessä - kyllähän se pitäisi olla että jaksaisi”, ”freelancer on lomalla (pakollisella) kun ei ole töitä”.

Huvittuneet tunnetilat ovat totisinta totta ja voikin perustellusti sanoa, että ammattiyhdistysliikkeen komeimpiin kuuluva saavutus eli oikeus viettää palkallista lomaa on paennut pätkittäistä työtä tekeviltä.  Väistämätöntä tämä ei ole, sillä toimivalla lomapankkijärjestelmällä pätkätyöntekijät ovat vapautettavissa lomalaitumille. Tässä on ammattiyhdistysliikkeelle näytön paikka.

Anu Suoranta

Anu Suoranta väitteli helmikuussa 2009 Helsingin yliopiston Yhteiskuntahistorian laitoksella. Hänen väitöskirjansa otsikko oli Halvennettu työ. Pätkätyö ja sukupuoli sopimusyhteiskuntaa edeltävissä työmarkkinakäytännöissä. Nyt hän on tutkijatohtorina Helsingin yliopiston määräaikaisessa projektityössä "Pohjoismaisen hyvinvointiuniversalismin rajat". Aiemmin Suoranta on työskennellyt mm. SAK:ssa projektitutkijana.