tulosta | sulje ikkuna

 

Tekijät työnsä äärellä -sarja esittelee elokuvan ja teatterin avainammatteja. Alan ammattilaiset tekevät työsuunnitelmat, joissa eritellään työn sisältö, työvaiheet ja niihin tarvittava aika. Tavoitteena on osoittaa miten paljon aikaa ja rahaa työvaiheet vaativat.

Missä vaiheessa ääni muuttuu musiikiksi?

Haastateltavina ovat valo- ja äänisuunnittelija Mia Erlin ja äänisuunnittelija Pietari Koskinen. Mia Erlin työskentelee freelancervalo- ja äänisuunnittelijana/musiikin tekijänä. Mia on työskennellyt pääasiassa esitystaiteen ja installaatioiden parissa. Tällä hetkellä hän on mukana Pauliina Hulkon produktiossa Pavlovan koe.

Pietari Koskinen työskentelee elokuva-alalla äänisuunnittelijana. Tällä hetkellä hän on 3-osaisen tv-sarjan Avsked kuvauksissa, sarjan ohjaaja on Ulrika Bengts. Minisarja nähdään FST:llä ensi syksynä.

Haastattelujen oheen Mia Erlin teki äänisuunnittelijan työsuunnitelman, jossa hän käy läpi äänisuunnittelijan työn vaiheet ja resurssitarpeet. Tekijäesittelyt jutun lopussa

 

Mia Erlinin mukaan äänisuunnittelijan työ on muuttunut paljon viimeisten kymmenen vuoden aikana. Jo vuodessa tekninen ammattitaito vanhenee. Sitä on päivitettävä jatkuvasti. Mia lukee alan lehtiä, käy messuilla, seuraa aiheeseen liittyviä juttuja netissä ja juttelee tekijöiden kanssa. Eri taloissa vieraillessa saa laajan kuvan teknisistä laitteista aina vanhoista ihan uusimpiin päivitettyihin versioihin. 

Tekniikka on kehittynyt ja työkulttuuri parantunut: ääni- ja valosuunnittelijan työ tunnustetaan ja heidät halutaan mukaan taiteellisen työryhmän työhön jo alkuvaiheessa.

- Ennen juoksin studion ja näyttämön väliä. Olin sidottu studioon, koska suuren osan äänityöstä joutui tekemään siellä. En voinut osallistua taiteellisen ryhmän työskentelyyn harjoitusjakson aikana niin paljon kuin olisin halunnut. Jäin siitä ulkopuolelle. Kävin harjoituksissa katsomassa, missä mennään ja taas takaisin studioon tekemään sitä mitä näyttämöllä tarvittiin, Mia huokaa. 

Hän mietti monet kerrat, että tätäkö tämä työ on. Muut rakentavat teosta ja hän istuu yksin studiossa luurit päässä.

- Kannettava tietokone vapautti mut tekemään työtäni harjoituksissa. Se on loistavaa. Voin osallistua harjoituksiin, olla osa työryhmää ja tehdä samalla äänitöitäni. Voin tehdä harjoitusten aikana melkein kaikkia äänitöitä, paitsi äänittämistä ja musiikin säveltämistä. Musiikin tekeminen vaatii intensiivisen keskittymisen ja äänitykset on parasta hoitaa studiossa. Harjoituksissa voin muokata jo olemassa olevaa materiaalia, leikata, tehdä efektejä, kuunnella ja kokeilla. Äänet, joita olen tehnyt ja kerännyt harjoituksia varten, saan läppäriltä ulos samoin tein, Mia iloitsee.

Mukana taiteellisessa työryhmässä

Mia korostaa sitä, että suunnittelutyötä tekevien on tärkeä olla mukana taiteellisessa suunnitteluprosessissa alusta asti.

- Mitä varhaisemmassa vaiheessa työryhmä on koossa ja sitoutuu tekemään samaa teosta yhdessä, sitä vapaammin ja paremmin työ sujuu. Mitä myöhäisemmässä vaiheessa ääni- tai valosuunnittelija tulee mukaan, sitä rajallisempaa työskentely on ja suunnittelutyö saattaa alkaa muistuttaa pelkkää teknistä toteutusta, hän toteaa.

Luova työ vaatii aikaa. Aina inspiraatio ei tule aikataulun mukaan ja silloin pitää työskennellä itsensä luovaan tilaan. Mialle luovan työn edellytys on dialogi taiteellisen ryhmän jäsenten kanssa. Hän haluaa yhdessä ryhmän kanssa ajatella ääneen, hahmotella teoksen ydintä, dramaturgista kaarta ja äänen osuutta siinä. 

- Kun on selvillä se, mitä teoksella halutaan ilmaista, alkaa taiteellinen työryhmä kuunnella toisiaan. Joskus teos saatetaan rakentaa alusta asti taiteellisen työryhmän ideoinnin pohjalta. Luovassa prosessissa pitää saada heitellä kaikenlaisia ajatuksia ilmaan. On myös hyväksyttävä se, etteivät kaikki välttämättä aina innostu juuri omista ideoistani. Hyvässä työryhmässä on rento, vapaa ja luottamuksellinen ilmapiiri, jossa jokainen uskaltaa heitellä tyhmiäkin ideoita. Se kuuluu luovaan vaiheeseen. Sadoista ideoista löytyy aina muutama helmi, Mia innostuu.

- Haen inspiraatiota vähän kaikesta. Se on tapa katsoa maailmaa. Säilytän sellaisia juttuja, jotka ovat kolahtaneet. Ne voivat sisältää mitä tahansa visuaalisia tai kerronnallisia impulsseja. Luen lehtiä ja kirjoja ja katson kuvia ”sillä silmällä”. Se on tärkeää silloin, jos on työn kanssa jumissa eikä tiedä miten etenisi. Silloin selaan arkistoani ja etsin inspiroivaa materiaalia, Mia kertoo.

Aika on luovan työn elintärkeä resurssi

Jos Mialle on keikka tarjolla, hänen ensimmäinen kriteerinsä on työn kiinnostavuus, toinen on aika ja paikka, kolmas on palkka. Kiinnostavuuteen vaikuttavat yleensä teos, sen haastavuus, teemat ja ajankohtaisuus sekä työryhmä.

Aika on arvokas resurssi ja sitä on harvoin runsaasti tarjolla. Valmistelu- ja harjoitusajat nipistetään äärimmäisen tiukoiksi. Mia toivoo noin kuukauden suunnitteluaikaa teoksen äänimaailman työstämiseen. Jos äänisuunnittelun lisäksi pitää säveltää musiikkia, tarvitsee Mia aikaa noin 2,5 kuukautta. Henkilökohtainen suunnitteluaika ei ole täysipäiväistä, vaan siihen kuuluvat myös tapaamiset ja ideoinnit työryhmän kanssa sekä harjoitusaika.

Tila on Mialle tärkeä, ei vain akustisesti, vaan se vaikuttaa sisällön suunnitteluun. Kun tilaan tulevat lavasteet, valot ja näyttelijät, sen jännite muuttuu. Mia kokee vaikeaksi tilanteen silloin, kun ryhmä ei voi treenata esitystilassa kuin vasta juuri ensi-illan alla.

- Tilaongelma on resurssiongelma. Pitäisi olla enemmän aikaa tutustua tilaan ja kokeilla siellä eri asioita, mutta aika on rahaa. Harvoin ryhmällä on varaa vuokrata tila pitkäksi aikaa, Mia harmittelee.

Rytmitaju on työn perusta

Mian mukaan äänisuunnittelijan ei tarvitse olla muusikko eikä hallita soittimia. Tosin siitä voi olla apua työssä. Rytmitaju, äänellisen hahmotuskyvyn lisäksi, on yksi äänisuunnittelijan tärkeimpiä ominaisuuksia.

- Rytmi on osa teoksen kokonaisuutta. Rytmi ei liity pelkästään äänien tai valojen ajamiseen, vaan taideteoksen kokonaisuuteen, siihen, miten esitys on rakennettu, millä tavoin tekstiä käytetään ja miten kokonaisuus elää näyttämöllä. Kuten teksti rakentuu sanojen ja lauseiden rytmistä, myös äänisuunnittelun kokonaisuus rakentuu eri äänielementtien välisestä rytmistä suhteessa toisiinsa ja muihin esityksen osa-alueisiin. Tuosta rytmistä syntyy äänellinen kompositio. Se missä rytmissä ja miten jotain sanotaan vaikuttaa mm. siihen miten se ymmärretään. Esimerkiksi tanssin puolella, liike tehdään monesti ääneen. Mutta jos äänet tehdään liikkeeseen, niin äänisuunnittelijan rytmitaju testataan, Mia hymyilee.

Valot ovat Mialle erittäin tärkeä näyttämöelementti. Ohjauksen, tekstin, esiintyjien, äänen ja valon rytmit Mia nostaa itselleen ensiarvoisen tärkeiksi. Hänen tärkeimmät kumppaninsa ovat ohjaaja tai koreografi, valo- ja lavastussuunnittelija sekä ääniteknikot. Heidän kanssaan yhteistyö on tiivistä. Mia pitää kullan arvoisena sitä, että voi kysyä ääniteknikoilta heidän kantaansa jonkin idean toteutukseen. Ääniteknikoilla on usein hyvät tiedot laiteuutuuksista sekä valtava kokemus teknisen toteuttamisen vaihtoehdoista.

Arvostus ja palkka

Arvostusta on vaikea mitata. Palkan, myönnettävien apurahojen ja palkintojen sekä lehtikirjoittelun ja yleisen huomion määrä ovat eräitä mittareita. Nykyään kritiikeissä mainitaan kiitettävän usein kaikki keskeiset tekijät, myös ääni- ja valosuunnittelija.

- Kenen arvostuksesta puhutaan? Kollegoiden, työryhmän, yleisön vai kriitikoiden? Meillä on Valo- ja Äänisuunnittelijoiden Liitossa Säde-palkinto. Liiton jäsenet ja kollegat tekevät palkinnon saajista ehdotuksia, jotka sitten liitossa päätetään. Säteen saa vuosittain kolme ansioitunutta ammattilaista: valosta, äänestä ja kuvasuunnittelusta. Nämä Säde-palkinnot jaetaan myös teatterialan Thalia-gaalassa ensi helmikuussa, Mia kertoo.

Yleinen palkkataso saisi Mian mukaan olla parempi. Teatteritilaston mukaan ammattiteattereissa valo- ja äänisuunnittelijoiden keskipalkka oli viime vuonna 2.695,-. Ryhmissä palkkataso jää huimasti alle tämän.

Vuonna 2006 yksityisissä teattereissa vierailevista valo- ja äänisuunnittelijoista 1% sai työehtosopimuksen mukaisen palkan. Yli 80% alan ammattilaisista teki alle minimipalkan työtään. Sitovaa työehtosopimusta kierrettiin mm. maksamalla suunnittelutyöstä ns. pienimuotoinen korvaus. (TeMen ja Stefin kysely; Teatteritilastot 2006)

Mia toteaa, että käytännön palkkataso on mitä se on ja muutos parempaan tapahtuu hitaasti. Pienten teatteri- ja tanssiryhmien parissa palkkataso on monesti huono, mutta vakiintuneissa teattereissa tai tilausteosten kohdalla se on parempi. Mia kertoo tulojensa vaihtelevan rajusti: jostain keikasta saa satasen ja toisesta kolmen kuukauden palkan.

Liiton tehtävä on saada sekä työnantajat ymmärtämään suunnittelutyön vaativuus että työntekijät vaatimaan ansaitsemaansa korvausta.  Mialla on kuitenkin kaksi periaatetta: yksi on se, että palkkaa on saatava sen verran että perheellisenä pärjää. Toinen periaate on, että ilman työsopimusta hän ei tee yhtään suunnittelutehtävää, ei edes kaveriproggiksissa. Se on osoittautunut hänelle hyväksi tavaksi varmistaa, että molemmat osapuolet ovat varmoja siitä, mitä on sovittu.

Äänistä musiikiksi?

- Tämä on aihe josta voisi varmasti keskustella loputtomiin. Jos ajatellaan että perinteisessä käsityksessä musiikki muodostuu sävelistä (jotka ovat ääniä) ja rytmistä sekä näiden välisistä suhteista, niin äänet ovat silloin musiikkia, kun ne ovat osa jotain mietittyä äänellistä ja ajallista kokonaisuutta. Tällä logiikalla äänisuunnittelija olisi säveltäjä, sillä äänisuunnittelu on äänellinen rakennelma, jossa äänielementit ovat ajallisessa suhteessa toisiinsa ja muodostavat soivan kokonaisuuden. Toisin kuin musiikki, äänisuunnittelu on aina suhteessa muihin tekijöihin tietyssä hetkessä: tilaan, esiintyjiin, kerrontaan ja sen tyyliin, tarinaan, visuaalisiin elementteihin jne. Tarkoitan nimenomaan äänisuunnittelua esityksessä, en äänitaidetta ja siihen liittyvää suunnittelua omana itsenäisenä alueenaan. Musiikki taas on usein luotu irralliseksi ajasta ja paikasta. Se ei välttämättä ole lähtökohtaisesti suhteessa mihinkään muuhun kuin sitä tuottaviin välineisiin. Toki musiikki voidaan säveltää esitykseen niin, että se on suhteessa siihen ja äänisuunnitteluun, joten ollaan taas alkuasetelmassa. Zeniläisittäin sanottuna: ääni voi joko olla musiikkia tai sitten ei. Äänisuunnittelija voi joko olla säveltäjä tai sitten ei, nauraa Mia.

 

Äänisuunnittelija elokuvatyössä

Pietari Koskinen nauraa makeasti elokuvan äänityön tekniikan muutokselle. Se on ollut vuosien varrella huikea. Digitaalinen tekniikka on mullistanut koko työn ja nopeuttanut työvaiheita. Materiaalit, työtavat ja arkistointitavat ovat digitaalisuuden myötä muuttuneet. Mutta tekniikan muutosten takana tapahtuva työ on kuitenkin pitkälti yhä samaa.

- Vielä 90-luvun alussa äänitettiin avokelanauhalle kuvauksissa yhtä tai maksimissaan kahta raitaa. Nyt ääntä tallennetaan kovalevylle tarvittaessa kahdeksan raitaa tai enemmän. Ennen leikattiin jälkitöissä magneetti- ja vetonauhaa skarvarilla ja saksilla, ja nauhanpätkät teipattiin yhteen. Äänileikkaamossa kelojen kelaamiseen meni aikaa, jolloin toisaalta ehti miettiä kokonaisuutta. Se käsityön tuntu oli mukavaa, vaikka työn eteneminen oli hitaampaa. Leikkauspöydässä pystyi kuuntelemaan maksimissaan yhtä aikaa kolmea raitaa, nykyään määrä tietokonepohjaisessa äänileikkaamossa lähentelee paria sataa. En kaipaa yhtään sitä asetonin hajua enkä sinänsä haikaile takaisin siihen aikaan, Pietari hymyilee ja jatkaa - Nyt työ on nopeampaa ja laatu parempaa. Toisaalta tuotantoaikataulut ovat myös kiristyneet.

Äänisuunnittelija vastaa kuvausten äänitöiden sekä äänen jälkitöiden organisoinnista. Hän on vastuussa laskemansa budjetin pitämisestä. Hän mitoittaa kalusto- ja materiaalitarpeet sekä tarvittavan työvoiman. Hän kokoaa työryhmän, pää-äänittäjän ominaisuudessa myös varaa kaluston, testaa sen ja kuvausten jälkeen hoitaa palautukset. Jälkitöissä äänisuunnittelija on ääniryhmässä taiteellisesti päävastuullinen, Pietari kertoo.

Äänisuunnittelija elokuvan kuvauksissa

Äänisuunnittelija on melko usein myös pää-äänittäjä kuvauksissa.

- Itse tykkään olla mukana jo kuvauksista lähtien: saa olla ajallisesti pidemmän kaaren mukana elokuvassa ja silloin tietää jo etukäteen tarkkaan, mitä jälkitöissä tulee eteen. Elokuvan kuvausvaihe on myös hyvin sosiaalinen tapahtuma. Se tasapainottaa omalta osaltaan jälkitöiden melko yksinäistä puurtamista. Joskus en elokuvan äänisuunnittelijana pääse aikataulusyistä kuvauksiin, ja silloin siellä homman hoitaa muu ryhmä. Toisaalta olen myös käynyt tekemässä pelkkiä kenttäduuneja toisille äänisuunnittelijoille, kun he eivät ole ehtineet kuvauksiin, ja se on myös hauskaa. Työn monipuolisuus on yksi tämän homman suuria etuja, Pietari kuvailee.

Käsikirjoituksen lukemisen jälkeen Pietari kertoo tarvitsevansa yleensä yhdestä viiteen päivään suunnittelutyöhön ennen kuin kuvaukset alkavat. Se riippuu projektista.

- Käyn mielelläni kuvauspaikoilla kuuntelemassa millainen paikka on äänellisesti, mutta aina jokaisella kuvauspaikalla käyminen ei ole aikataulullisesti mahdollista. Ohjaaja, kuvaaja, lavastaja ja järjestäjä käyvät niin suuren määrän kuvauspaikkoja läpi. Pyrin käymään läpi etukäteen ainakin haasteellisimmat kuvauspaikat. Yleensä saan viimeisimmät kuvauspaikkatiedot ja -ehdotukset ohjaajalta ja järjestäjältä, Pietari kertoo.

Äänittäjän työ kuvauspaikalla ei ole samalla tavalla taiteellista työtä kuten äänisuunnittelijan työ. Useimpien muiden taiteellisten osa-alueiden päävastuullisten työ tallentuu kameralle elokuvan kuvauksissa, mutta äänipuolella varsinainen luova vaihe on jälkitöissä. Kuvauksissa äänitetään dialogi ja halutut taustaäänet. Siihen käytetään mm. suuntamikrofoneja mikrofonipuomin päässä sekä langattomia näyttelijän vaatteisiin piilotettuja lähettimiä ja nappimikrofoneja. Tärkeä työn osuus on myös kaikuvien kuvauspaikkojen akustointi mm. akustolevyillä ja matoilla, sekä kaikkien mahdollisten häiriöitä aiheuttavien äänilähteiden hiljentäminen. Kuvauksissa hyvän äänen saamisen edellytys on ammattitaitoisen ääniryhmän lisäksi toimiva yhteistyö muitten osastojen kanssa.

Pitkän elokuvan kuvaukset kestävät usein 30-50 päivää. 

Äänisuunnittelija elokuvan jälkitöissä

Äänileikkaus kestää Pietarin mukaan pitkässä elokuvassa noin 60 työpäivää eli noin kolme kuukautta, mutta se riippuu kovasti projektista. Jos kaksi äänileikkaajaa työskentelee samaan aikaan, tarvittava kokonais-aika vähenee tietenkin noin puoleen.

- Ääniryhmän koko voi vaihdella paljonkin. Siihen voi helposti kuulua 10 henkilöä. Kuvauksissa on usein pää-äänittäjä, puomittaja ja assistentti. Jälkitöissä voi olla vieläkin useampia henkilöitä: äänisuunnittelija, pari äänileikkaajaa, jälkiäänittäjä, foley-tehosteiden tekijä ja äänittäjä ja miksaaja, Pietari luettelee.

Äänisuunnittelijan yksi tehtävä on Pietarin mukaan toimia kapellimestarina usein tiukoissakin jälkityöaikatauluissa ja jakaa työt niin että kaikki tulee tehtyä ajallaan.

- Elokuvan äänimaailma on usein monen ammattilaisen yhteisen osaamisen tulos. Ohjaajan kanssa katsotaan elokuvaa läpi äänen jälkityön eri vaiheissa ja mietitään tarvittavia tehosteita ja esteettisiä valintoja. Säveltäjän kanssa on hyvä keskustella ajoissa tyylistä ja mahdollisista musiikin paikoista. Mutta jokaisen elokuvan jälkityöprosessi on aina erilainen, Pietari kertoo ja jatkaa:

- Pyrin välttämään äänileikkauksen aloittamista ennen kuin kuva on lukossa. Tulee tehneeksi turhaa työtä, jos kuva vielä muuttuu. Toisaalta joskus kokonaisaikataulussa pysyminen edellyttää äänitöiden aloittamista kuvanleikkauksen ollessa vielä viimeistelyvaiheessa.

Äänileikkauksessa käytetään sekä kuvauksissa äänitettyjä ääniä että jälkitöiden aikana äänitettyjä uusia tehosteita. Jälkimmäisiin lukeutuvat mm. foley-artistin tekemät synkronitehosteet, eli ihmisen toiminnasta johtuvia äänet, kuten askeleet ja vaatteiden kahinat. Mutta jokaista tykinlaukausta ei ole syytä mennä äänittämään aina uudelleen. Paljon käyttökelpoisia ääniä Pietari löytää myös yli 20 vuoden aikana äänittämistään tehostearkistoista sekä kaupallisista kokoelmista. Äänisuunnittelijat myös vaihtelevat usein keskenään tarvitsemiaan tehosteita. Yleensä tehoste-ääniä ei myöskään käytetä sellaisenaan, vaan niitä muokataan kyseessä olevaan elokuvaan ja kohtaukseen parhaiten istuviksi.

Pietarille äänisuunnittelu on tiivis prosessi, joka alkaa käsikirjoituksen lukemisella, jatkuu kuvauksissa ja koko jälkityövaiheen ajan. Käsikirjoitus on syytä lukea, vaikkei olisi ollut mukana työryhmässä elokuvan kuvausvaiheessa, ja saa valmiiksi kuvattua materiaalia eteensä.

- Käsikirjoituksen lukeminen on ensimmäinen ja ainoa neitseellinen kosketus tarinaan, milloin voi syntyä hyviä ideoita, eivätkä muitten osa-alueiden taiteellisesti valinnat vielä rajoita omaa mielikuvitusta, Koskinen naurahtaa. Äänisuunnitelmaa ei voi lyödä lukkoon. Suunnitelma elää ja muuttuu koko prosessin ajan, joskus myös hyviltä tuntuneista ideoista on osattava luopua. Toisaalta on hyvä olla suunnitelma, johon tukeutua. Se että suunnitelma muuttuu matkan aikana, ei haittaa mitään.

Työn arvostukseen Pietari vastaa napakasti:
- Koen, että mun työtäni arvostetaan. Se on paljon itsestä kiinni. Työtä pitää tehdä ammattiylpeydellä. Ja jos ei arvosta ryhmässä muiden työtä, on turha odottaa arvostusta muilta.

Haastattelut Anne Saveljeff

Työsuunnitelmaan...

 

Tekijäesittelyt

Kuka Mia Erlin?

Mia Erlin valmistui Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitokselta (VÄS) vuonna 2005. Hän on tehnyt valo- ja äänitöitä sekä musiikkia teatteriin, tanssiin, tilateoksiin, esitysinstallaatioihin ja elokuvaan. Hänen ensimmäinen äänisuunnittelutyönsä teatteriin oli Heikki Kujanpään Miehen 2 viettiä Q-teatteriin vuonna 1997. Mia Erlinin yksi edelleen kiertävistä sävellystöistä on Susanna Leinosen Suo tihkua vihreä tammi Suomen Kansallisoopperaan vuonna 2003. Tällä hetkellä Mia Erlin opiskelee Sibelius Akatemiassa, tekee valo- ja äänisuunnittelua freelancerina ja vetää alan kansainvälistä koulutusprojektia. 

Kuka Pietari Koskinen?
Pietari Koskinen valmistui Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitokselta vuonna 1995. Hänen uransa pitkien elokuvien parissa alkoi vuonna 1989 Paul Jyrälän assistenttina Pekka Parikan Talvisodan jälkitöissä, joka oli aikansa suuritöisin elokuva myös äänien puolesta. ("Myin ensimmäisen elokuvakouluvuoteni jälkeen kesätyöläisenä juotavaa Espoon Keskuksen Alkossa. Kun tuli soitto harjoittelupaikasta Talvisodassa, jouduin toteamaan pomolle, etten tule tänne enää huomenna. Sotaa kesti osaltani viisi kuukautta, ja sanotaanko, ettei parempaa koulua alalle olisi nuorelle ääni-opiskelijalle voinut osua.")

Pietari on työskennellyt äänisuunnittelijana, äänittäjänä, äänileikkaajana ja miksaajana lukuisissa pitkissä, lyhyissä ja dokumenttielokuvissa. Viimeisimpiä pitkiä elokuvia, joissa Pietari on työskennellyt äänisuunnittelijana, ovat mm. Putoavia enkeleitä (ohjaaja Heikki Kujanpää, 2008) ja Myrsky (ohjaaja Kaisa Rastimo, 2008). Keväällä 2010 tulee teattereihin Saara Cantellin ohjaama elokuva Kohtaamisia. Lisäksi Pietari vetää äänisuunnittelun kursseja alan kouluissa. Hänet on palkittu Suomi-palkinnolla äänisuunnittelusta 1995 (Suolaista ja makeaa) ja hän on voittanut kahdesti äänisuunnittelun Jussi-palkinnon (Unna ja Nuuk, 2007 ja Suolaista ja makeaa, 1996). Lisäksi hän on ollut kahdesti Jussi-ehdokkaana samassa kategoriassa (Menolippu Mombasaan, 2003 ja Säädyllinen murhenäytelmä, 1999).